Helmikuun puolen välin kovissa pakkasissa koeajoon valikoitui Citroen e-Jumpy XL eli suurin versio isommalla 75 kWh akulla.
Alkuiltapäivästä akku oli latautunut täyteen ja peruuttelin auton pois laturilta. Parkkipaikka on melko ahdas, mutta lisävarusteena oleva peruutuskamera teki auton veivaamisesta vaivatonta. Otin suunnan Espoosta kohti Mikkeliä. Järvenpäästä lastattiin vielä kyytiin rikkinäinen sohva, jonka auton suuri tavaratila otti sisäänsä vaivatta. Alkumatkasta pakkasta oli kymmenisen astetta, joten autolle luvattu 330 km kantama voitiin jättää omaan arvoonsa. Valtaosa matkasta oli vieläpä moottoritietä, jossa sähkönkulutus on suurinta, joten otin välietapiksi Lahden. Pidin samalla ruokatauon, joten valitsin nopean, mutta erittäin kalliin Ionityn sijasta vähän hitaamman ja paljon halvemman K-Latauksen laturin. 119 kilometrin matka oli syönyt akusta 66 % joten akullisella olisi päässyt noissa olosuhteissa noin 180 km, joka oli odotettavissakin. Laskeskelin että 75 % lataus riittäisi hyvin perille Mikkeliin, aikaa lataaminen otti kolmisen varttia.
Jatkaessani matkaa lämpötila oli laskenut jo viidentoista pakkasasteen paikkeille ja jäljellä oleva matka hupeni ajotietokoneessa nopeammin kuin laskujeni mukaan olisi pitänyt, joten otin lyhyen, vartin mittaisen latauksen Kuortin ABC:lla varmuuden vuoksi. Siellä onkin ainoa pikalaturi Lahden ja Mikkelin välillä, onneksi se oli vapaana. Perillä Mikkelissä kävi ilmi, että lataus olisi riittänyt perille ilman välilataustakin, mutta akkua olisi ollut perillä jäljellä alle 5 %. Ihan niin tiukille en kuitenkaan uskaltanut vieraalla autolla jättää.
Vähän sen jälkeen, kun olin kytkenyt e-Jumpyn Mikkelin Motonetin edulliseen pikalaturiin, paikalle kurvasi Tesla Model 3, jolla oli selvästikin ollut sama ajatus. Tämä jäi kuitenkin lataamaan viereiseen hitaampaan AC-laturiin noin 11 kilowatin teholla. Koska olin saapunut Mikkeliin lähes tyhjällä akulla, jouduin lataamaan 50 kW pikalaturilla toista tuntia saadakseni tarpeeksi virtaa Lahteen ajamista varten. Nyt kun tiesin, että välin pääsee turvallisesti ilman välilatausta, latasin akun 85 prosenttiin. Lähtiessäni huomasin, että Tesla, joka oli ladannut koko ajan hitaasta laturista, vaihtoi perässäni pikalaturiin. Jostain syystä hän ei ollut mennyt tien toiselle puolelle Graanin kauppakeskukseen, jossa olisi ollut useita vapaita pikalatureita. Nähtävästi hänellä ei ollut varasuunnitelmaa sen varalta, että laturilla on ruuhkaa.
Pakkanen oli illan mittaan kiristynyt yli 20 asteeseen ja jälleen kerran jäljellä oleva matka hupeni mittaristossa nopeammin kuin matka edistyi. Tällä kertaa en kuitenkaan huolestunut tästä, koska olin jo vähän oppinut auton tavoille. Ajoin suoraan Lahteen, jossa ajotietokone näytti akulla pääsevän vielä 13 kilometriä – olisi varmaan päässyt enemmänkin. Reilun puolen tunnin latauksen jälkeen ajelin yöksi Järvenpäähän.
Aamulla oli tarkoitus ottaa nopeasti vähän sähköä Lidlin pikalaturista ja ajella takaisin Espooseen, mutta tällä kertaa sähköautoilu näytti ikävämpiä puoliaan. Auto otti virtaa vastaan vain noin 20 kW teholla ja sen sijaan, että vauhti olisi kiihtynyt latauksen edetessä ja akun lämmetessä, se hidastui noin 15 kW paikkeille. Edellisenä päivänä olin saanut kaikista latureista virtaa täydellä 50 kW:lla, koska akku oli lämmennyt sopivaan lämpötilaan moottoritieajossa. Mutta aamulla kylmä akku ei ottanutkaan virtaa vastaan odotetulla tavalla. Tunnin verran ladattuani olin saanut akun noin puolilleen ja uskalsin lähteä kohti Espoota. Matkalla heitin vielä edelleen kyydissä olleen sohvan Sorttiin, joten myös hyötyominaisuudet tuli kokeiltua käytännössä.
Moottori- ja maantieajoa tuli yhteensä noin 550 kilometriä, iso osa siitä kovassa pakkasessa. Ajotietokoneen ilmoittama kulutus oli 35 kWh/100 km, mikä on noin 10 kWh enemmän kuin valmistajan ilmoitus. Sitä voi kuitenkin näissä olosuhteissa pitää kohtuullisena ja odotettuna lukemana. Lataukset menivät hyvin lukuun ottamatta hyvin kylmänä aamuna tehtyä pikalatausta. Akun lämmönhallinnan soisi olevan tältä osin parempi.
Matkakumppanina e-Jumpy on mukavan letkeä. Moottori on sama 100 kW sähkömoottori, jota käytetään monissa Citroenin ja Peugeotin henkilöautoissa ja se vei isoa pakettiautoa ainakin tyhjänä ihan riittävällä voimalla. Raskas akusto tuo vakautta, eikä jousitus ollut tyhjänäkään pintakova tai nypyttävä. Ohjaamossa on enemmän melua kuin henkilöautossa mutta vähemmän kuin tavallisessa diesel-pakettiautossa. Äänentoisto ei ole hifiluokkaa, mutta riittää hyvin radion kuunteluun ja on tarpeeksi äänekäs. Lisävarusteena ollut kosketusnäyttö on karu, mutta kuitenkin suositeltava varuste. Android Auto -tuen kautta sillä pystyy täyttämään navigoinnin viihdytyksen tarpeet aivan riittävästi. Xenon-valot ovat hintavat, mutta myös erittäin tehokkaat ja luottamusta herättävät pimeillä maantietaipaleilla ja onkin ehdoton varuste taajamien ulkopuolella paljon kulkeville.
Mikäli koeajo kiinnostaa niin varaa itsellesi sellainen!