Opel on päässyt hybridi maailmaan tuomalla nelivetoisen SUV-mallin osin sähköistettynä. Koeajoimme auton, jonka hintalappu on noin 50 000 €. On muuten aika yleinen hinta hybridillä jos toisella.
Executive nimessä jo kertoo, että autossa on runsas varustelu, tyylikäs sisustus ja hyvän näköinen ulkokuori. Auton ajotietokone ei ole ihan nykypäivää tai sitten ei onnistuttu käyttämään oikein. Toisaalta, jos joutuisi ohjekirjaan tarttumaan, olisi joku pielessä.
Opelilla ajo on mukavaa eikä yhtään töksähtelevää, vaikka auto on korkea eikä kuitenkaan kovin pitkä. On ajettu myös verrokkeja, joissa ajo on tuntunut epämukavalle korkeuden ja lyhyyden vuoksi. Opelissa näin ei käynyt.
Se, että Opel on tuonut auton, jossa on kerralla kaikki, tarkoittaa ettei lisävarusteisiin tarvitse budjetoida rahaa. Auto on hyvin varusteltu, mutta samaan hengenvetoon vähän kallis. Insignia on isompi ja monessa mielessä helpommin valittava Opel, harmi ettei sitä vielä saa hybridinä.
Koeajossa ajettiin noin 500 kilometriä, erilaisia teitä ja nopeuksia. Kahdesti akku ladattiin täyteen, keskikulutus nousi 6,5 litran tasolle, joka oli pienehkö pettymys. Se on aavistuksen korkea luku, koska monella ajamallamme hybridillä tuo numero alkaa jopa nelosella.
Tämä on Opelin hyvä avaus sähköistettyyn maailmaan. Isompi Insignia uudistuu lähiaikoina, toivottavasti myös sähköiseen suuntaan.
Autamme koeajon toteutuksessa FleetHelp-palvelumme kautta. Ota yhteys niin järjestetään koeajo sinun tarpeisiisi sovitellen.