Toimarin terveiset: innovatiivisesti parantaen kohti vuotta 2022

Vuosi on siinä pisteessä, että jouluhan siellä jo kolkuttelee ovella. Haluan kiittää teitä yhteisestä taipaleesta koko Fleet Innovatiivisen porukan puolesta.

Vuotemme on ollut positiivinen monessa mielessä: olemme tehneet paljon työtä, kokeneet onnistumisia ja ylittäneet haasteita. Porukkamme on myös kasvanut, kun vuoden aikana olemme rekrytoineet toistakymmentä uutta fleetiläistä. Tulosta emme suuremmin tee, mutta olemme investoineet kaiken liikenevän ja vähän enemmänkin asiakaspalvelun parantamiseen ja tuotekehitykseen.

Tänä vuonna loimme uusia ratkaisuja liikkumisen tarpeisiin. Saimme FleetBike-työsuhdepyöräpalvelun lanseerattua ja joustavan FleetJousto -nimisen leasing -ratkaisun markkinoille. Kauttamme saa joulukuusta alkaen uusia palveluja: FleetCharge -latausratkaisuja koteihin ja työpaikoille, FleetVastuu -raportointia ja projektiapua, FleetService huoltopalvelua sekä FleetProfit -auton realisointipalvelua. Ja lisää on tulossa…

Ensi vuoden lupauksemme on: säästämme aikaanne, huolehdimme autovarallisuudestanne, mah-dollistamme monipuolisen liikkumisen ja olemme aina puolellanne. Vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.

Kiitos teille tästä vuodesta. Joulun lahjan annamme kirkon ulkomaanavulle, kohdentaen lahjoituksemme sotaa ja luonnonkatastrofeja paossa olevien lapsien koulutukseen ja turvaan.

Sakari Viitanen
Fleetin toimari

Tärkeää: Vuoden 2022 palveluhinnoittelu, laskutus ja autojen toimitus

Palveluhinnoittelumme muuttuu yleisten kustannusindeksien nousun myötä 3,5 %, muutos astuu voimaan 1.3.2022 alkaen.

Polttoainehinnoissa on tapahtunut tuntuva nousu vuoden 2021 aikana. Tämä vaikuttaa vuoden 2022 polttoainebudjetointiin 25 %. Luonnollisesti asiakkaana maksatte vain toteutuneista kuluista, mutta on hyvä varautua kustannusten nousuun ja siihen, että kulut eivät ole tulossa alaspäin.

Paljon puhuttu puolijohdepula ja komponenttipula jatkuu ensi vuonnakin. Autojen toimitusajat ovat yleisesti tasolla 6 kuukautta tai yli. Jos suunnitelmissa on vaihtaa auto, kannattaa tilaus tehdä ajoissa.

Autamme uuden auton valinnassa osoitteessa, varaa aika koeajoon!

Kehityslistan kärjessä vuodelle 2022

Syksyllä tehdyssä kilpailukykytutkimuksessa toivottiin, että kertoisimme aiempaa enemmän ja monikanavaisemmin palveluistamme. Tähän toiveeseen vastaamme vuonna 2022.

Uusista palveluista ja kehitysprojekteista olemme yhteydessä vanhaan tapaan kehityspalavereissa, mutta tulevana vuonna haluamme kertoa erityisesti tärkeistä aiheista aiempaa monikanavaisemmin. Lupaamme 2022 keskittyä entistä vastuullisempaan autoiluun, ketterämpään työsuhdepyöräilyyn sekä digitalisempiin asiakaskokemuksiin. Aiomme olla 2022 liikkumisen joustavin, selkein ja monipuolisin kumppani – myös viestinnässä.

Uudistamme nettisivujamme ja panostamme monipuoliseen kommunikaatioon mm. APPin kautta. Asiakaskommunikaatio, APPlikaatio sekä extranetin käytettävyys tulevat parantumaan pian.

Liikuttavin etu: FleetBike -työsuhdepyörä

Tämän vuoden ”hittipalvelumme” FleetBiken kysyntä on kovaa. Monipuolistamme ja panostamme jatkossa FleetBike-palvelumme tarjoamaan. Jatkossa meiltä saa myös kausihuoltopalvelun ja pyörien talvisäilytyksen.

FleetBike- polkupyöräetu on mainio etu ympäri vuoden. Jos aikomus on hankkia polkupyöräetu ensi vuonna, on hyvä toimia ajoissa. Kevään tullen kova kysyntä voi johtaa siihen, että osa malleista loppuu tulevanakin vuotena.

Pyöräilymestarimme Mikko Laiti kertoo FleetBikesta lisää, mikko.laiti@fleetinnovation.fi

Lue FleetBike-palvelusta lisää

Kuusi turvallisuustärppiä joulun ruuhkiin!

1. Varmista renkaiden kunto ja ilmanpaineet. Anna asiantuntijan varmistaa, että renkaiden kunto on hyvä talviajoa varten ja vaihdata uusi sarja tarvittaessa.
2. Pese autosi huolella niin sisältä kuin ulkoa. Se on osa mukavuutta, mutta myös turvallisuutta.
3. Jääskrapa ja harja autoon sekä saataville. Näin pidät näkyvyyden kunnossa jopa lumipyryn yllättäessä.
4. Valot ja lasinpyyhkijät kuntoon. Näkyvyys on tiellä kova sana.
5. Valoautomatiikka ei ole välttämättä hyvä asia talvella. Monen auton takavalot eivät pala päiväaikaan. Suomen oloissa voi olla hyvin tarpeellista pitää myös takavalot päällä talviajossa, joten kesäasetus talvikauteen!
6. Pidä turvavälit ja säästä tuulilasiasi. Monessa autossa on nastat alla, ja nastoja irtoaa kiihdytyksessä. Pidä siis hyvä turvaväli edellä menevään autoon, varsinkin kiihdytyskaistoilla.

Olemme apuna monessa kanavassa

Arkipäivinä tavoitat meidät kello 9–16 välisenä aikana osoitteesta info@fleet.fi ja puhelimitse 09 6898 8460

Muistathan, että Fleet APP on käytössäsi 24/7 ja se palvelee auton käyttöön liittyvissä asioissa. Sovellus löytyy appikaupastasi hakusanalla ”Fleet Innovation”.

Autojen peltikorjausta ja peltikorjaukseen hinausta saa kumppaniltamme Autoklinikalta numerosta 020 7737 427.

Jos auton vaihtaminen on ajankohtaista, FleetHelp-tiimimme auttaa mielellään autojen koeajon ja valinnan suhteen. Helpoin väylä vaihtoon on koeajopalvelumme kautta.

Kiitos vuodesta 2021 ja kumarrus asiakaskyselyyn vastanneille!

Kuten ylempänä kuvattiin, Joulun lahja lähtee koulutuksen ja perusturvan rakentamisen myötä matkaan kohti hädän alla olevia lapsia.

Lisäksi pyysimme APPimme välityksellä päivittämään auton kilometrimäärätietoja. Saimme lähes 400 vastausta APPin kautta ja istutamme vastaavalla määrällä puita hiilinieluksi kehitysmaihin.

 

Oikein hyvää joulun aikaa ja tulevaa vuotta 2022!