Autoilu ja liikkuminen ovat suuremmassa muutoksessa kuin koskaan. Meidän jokaisen on hyvä pohtia omien tekojemme vaikutusta tulevaisuutta ajatellen. Asioista ei ole tarkoitus ahdistua ja ihminen on onneksi viisas ja kekseliäs keksimään ratkaisuja. Artikkeli on tehty sillä ajatuksella, että me joka tapauksessa liikumme ja autoilemme ja tähän liittyviä ratkaisuja sekä hankintoja on tehtävä. Artikkelin tavoite on laventaa tietoutta ja auttaa päivittäisten, ehkä aiempaa puhtaampien, valintojen tekemisessä. Oli kyse arkisesta autoilusta tai auton valinnasta.

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole syleillä koko maailmaa ja kaikkia näkökulmia. Ei ole myöskään mahdollista mennä jokaisen automerkin tai energian valinnan syvällisiin yksityiskohtiin. Tavoite on nostaa pintaan erilaisia näkökulmia selkokielellä ja tiiviiksi puristaen.

Fleet mahdollistaa asiakkaansa liikkumisen päästökompensoinnin

compensate-fleet-innovation

Fleet Innovation ja Compensate-säätiö aloittivat yhteistyön, joka mahdollistaa autoilun hiilidioksidipäästöjen kompensoimisen. Yksinkertaistaen kyse on siitä, että pakoputken päästä tuleva hiilidioksidihaitta kompensoidaan hiilinieluja kasvattaen. Compensaten sisäänrakennetun ylikompensaation ansiosta hiilidioksidia hyvitetään aina vähintään kolminkertaisesti.

Toimintamalli on Suomessa ainutlaatuinen, koska pyrimme tekemään kompensoinnista asiakkaalle mahdollisimman yksinkertaista. Fleet Innovation laskee aiheutuneen ilmastovaikutuksen yhdessä Compensaten kanssa. Lisäksi hoidamme käytännön toimet ottamatta minkäänlaista kompensoinnin välitysmaksua asiakkaalta – kompensointimaksut käytetään täysimääräisesti hiilensidontaprojekteihin.

Tavoite toimintamallissa on yksinkertaisesti se, että meillä kaikilla olisi parempi huominen. Kompensointi on tehokas keino ohjata varoja hiilinielujen kasvattamiseen. Suoraan hyödykkeen tai palvelun ostoon liitettynä kompensointimaksu tekee lisäksi valintojemme ilmastovaikutuksen näkyväksi ja helpottaa kestävämpien valintojen tekemistä arjessa.

Tulevaisuuden vähäpäästöinen liikenne vaatii systeemistä uudistamista, kuten fossiilisten polttoaineiden korvaamista uusiutuvilla. Liikenteen kokonaisuudistamiseen tarvittavat kestävät ratkaisut vaativat kuitenkin vielä kehittämistä. Koska liikenteestä silti edelleen jatkuvasti aiheutuu väistämättömiä hiilidioksidipäästöjä, niin yksilöt kuin yrityksetkin tarvitsevat keinoja toimia tässä ja nyt. Fleet Innovation ja Compensate mahdollistavat tämän.

Kompensointi perustuu polttoaineen kulutukseen ja maksaa 10,5 senttiä per kulutettu polttoainelitra. Kompensointimaksussa huomioidaan polttoaineen jalostuksesta, kuljetuksesta, auton valmistuksesta ja itse ajosta aiheutuneet päästöt. Asiakas saa lisäksi raportin tehdystä kompensaatiosta.

Vastuullista tekoa voi myös viestiä eteenpäin mm. yritysviestinnässä ja markkinoinnissa. Näin toimimalla teemme ilmastoteot näkyväksi ja toivottavasti inspiroimme lisää hyviä päätöksentekijöitä ja kompensointeja.

Kysy lisää, sakari.viitanen@fleet.fi ja veikko@compensate.com

Uuden auton valinta on paljon muutakin kuin merkkivalinta

vähäpäästöisen-auton-valitseminen-fleet-innovation

Autokantamme uusiutuminen olisi hyvä ympäristölle. Suomalaiset ajavat keskimäärin yli kymmenen vuotta vanhoilla autoilla, joiden teknologia on vanhaa ja sitä myöden myös saastuttavimpia kuin uusissa autoissa.

Autoa valittaessa on hyvä havaita, että tekniikka on kehittynyt hurjaa vauhtia ja autoilijalle on paljon vaihtoehtoja. Ennen oli valittavissa bensa tai diesel, nyt on listalla erilaisia hybridejä sekä sähköautoja. Näissä uuden tekniikan valinnoissa ei kannata mennä mainosten myötä harhaan. Moni mainos lupaa aika suuria sähkön kantamia ja alhaisia päästöjä, totuuden ollessa joskus hieman toinen. Tarjolla on ”kevyt hybridejä” ja muita, joissa ei hybridiä ole juuri muuten kuin tekstissä. Kannattaa olla valinnassa kriittinen ja lukea joko Fleetin tai jonkun lehden tekemä koeajo tai tehdä sellainen itse ennen hankintapäätöstä. Näin pääsee todellisen kulutuksen, sähkökantaman ja päästöjen asteikossa jyvälle.

Tutkimuksemme mukaan, josta voit lukea oheisesta linkistä auto valitaan nykyään ensisijassa tekniikka edellä, jossa käyttövoima ratkaisee ja sitten tulee merkin vuoro. Näin onkin viisasta, koska auton tekniikka ja ekologisuus (tai pitäisikö sanoa haittojen vähentäminen) pääsevät parhaimmilleen, kun valitaan oikeanlainen tekniikka oikeisiin olosuhteisiin. Esimerkiksi ladattavaa hybridiautoa ei kannata valita, jos ei ole latausmahdollisuutta kotona ja/tai töissä.

Tässä linkissä muutama selkokielinen sana auton ja moottoritekniikan valintaan liittyen. Fleet Innovation testaa aktiivisesti uuden tekniikan autoja. Koeajo palstallamme on useita mielenkiintoisia koeajoja. Ajot on tehty nimenomaan arkista käyttökokemusta prioriteettina pitäen. Yleisesti ottaen onkin suositeltavaa, että uuden auton hankkija miettisi omaa tarvetta ja ajoprofiilia ja sen jälkeen teknisiä ratkaisuvaihtoehtoja. Näin toimimalla valinnassa onnistuu parhaiten.

Muutama vinkki auton valintaan, hieman mutkat suoriksi vetäen

uuden-auton-valinta-vinkkejä-fleet-innovation

Jos ajat alle 100 kilometriä päivässä ja sinulla on mahdollisuus ladata autoasi kotona tai töissä, olisi varsin hyvä vaihtoehto hankkia ladattava hybridi käyttövoimaksi. Näin suurin osa päivittäisestä ajosta menee jo sähköllä. Toki on muistettava, että akkua tulee ladata päivittäin, muuten voi kulutus (ja päästöt) jopa nousta. Olisi toivottavaa, että sähkö, jolla autoa ladataan, olisi muuta kuin kivihiilisähköä.

Biokaasulla ajelu on erinomainen ja edullinen valinta, jos kaasuasemia on reittisi varrella tai lähistöllä. Kaasutankkausasemaverkosto on laajentunut huomattavasti viime vuosina ja paikallisesti biohajoavista jätteistä tuotettu biokaasu on kiertotaloutta parhaimmillaan. Fleetillä on tehty myös kaasuautoista koeajoja koeajopalstalla. Kaasuauton verot ja ilmoitetut päästöt vaikuttavat hieman korkeilta, mutta tämä johtuu siitä, että päästömittauksissa ei voi olettaa käytössä olleen biokaasuvaihtoehto. Gasumin asemilla tankatessa voi valita biokaasun tai maakaasun välillä. Vahva peukku biokaasulle, jos haluat toimia ekologisesti, sillä biokaasun käytöllä voit vähentää jopa 85 % polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Kaasu on mittarihinnoillakin n. 35-40 % edullisempaa kuin bensiini, mutta käyttöetuautoilijat voivat lisäksi hyödyntää Gasumin ja automaahantuojien yhteistyökampanjoita, joissa uuden kaasukäyttöisen työsuhdeauton tilaava saa käyttöönsä joko vuodeksi tai kahdeksi ilmaiset biokaasut Gasumin asemilta.

Aina ei ole tarpeen vaihtaa autoa päästäkseen puhtaampaan liikkumismuotoon. Neste MY uusiutuvalla dieselillä autosi kulkee jopa 90 % pienemmillä kasvihuonekaasupäästöillä.
Kun haluat pienentää merkittävästi autoilusi hiilijalanjälkeä, Neste MY uusiutuva diesel™ on edullisin ja nopein vaihtoehto diesel autoilijalle. Voit laskea, paljonko voit pienentää omasta autoilusta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä 100 % jätteistä ja tähteistä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä: www.nestemy.fi. Nesteen laskelmien mukaan Neste MY uusiutuva diesel maksaa sadalla kilometrillä vain noin 1 euron enemmän fossiiliseen dieseliin verrattuna.

Merkittävien päästövähennysten lisäksi Neste MY tarjoaa luotettavuutta kaikkiin vuodenaikoihin ja olosuhteisiin.

Neste MY uusiutuvaa dieseliä voi tankata jo yli 70 asemalla Suomessa ja verkosto laajenee jatkuvasti. Neste asemahaku löytyy Neste-Äpistä tai osoitteesta https://www.neste.fi/asemahaku.

Egoautoilusta ekoautoiluun

Hyundai Ioniq Plug-in hybrid koeajo

Uusia ja aiempaa pienempi päästöisiä automalleja virtaa kauppoihin kovaa vauhtia. Merkki jos toinen on tuomassa hybridejä ja sähköautoja liikkeisiin. Yleisesti näihin on liittynyt ajatus siitä, että hybridi ja sähköauto maksavat paljon ja on vain harvojen mahdollisuus. Onneksi tilanne on muuttumassa ja esimerkiksi Hyundai on tuomassa keskihintaisiin autoihin myös sähköisyyttä. Koeajoimme tällaisen noin 35 000 euron Hyundain plug-in hybridin ja täyssähköauton. Hyundai saa täydet pisteet siitä, että akun kantama aidosti oli lähellä ilmoitettua. Koeajopalstalla lisää Hyundain koeajosta.

Hybridi ja sähköautoilun hyödyllisyys on paljolti kuskista kiinni. Ohessa muutama (eko)vinkki hybridiautoilijalle.

Usein moni asia on penkin ja ratin välistä kiinni. Niin myös autoilun haittojen määrä, oli kyse sitten mistä tahansa tekniikasta tai käyttövoimasta.

Sähkön käyttö on kulutusta ja sähkön tuottaminen on usein kaikkea muuta kuin ekologista. Yhtälailla kaasuhybridin kuski voi tehdä ekoteon tankkaamalla biokaasua, mutta ulkomailta (=Venäjä) tuotu maakaasu on ekologisuudesta kaukana. Samalla Gasumin tankilla voi tehdä päätöksen kumpaa nappia painaa, biokaasu vai maakaasu? Dieselkuskilla on valittavissa Neste My tai ”normaali” diesel. Tokikaan Neste My ei ole saatavilla kaikkialta, mutta pienellä ennakkonavigoinnilla voi vähentää oman autoilun päästöjä merkittävästi.

Bensan suhteen tilanne onkin vaikeampi. On toki enemmän tai vähemmän kotimaista bensaa, mutta sinällään tuote-erot ovat aika marginaalisia.

Keskeistä on kuskin käytös. Perinteisesti se, kuinka painat kaasu-/sähköpoljinta, vaikuttaa energiankulutukseen ja päästöihin. Tätä laajemmalle viedessä muutamia vinkkejä luettelonomaisesti, kuinka sähköhybridiautoilija voi vähentää energian kulutusta ja päästöjä:

  • kun hankit tai harkitset hybridiautoa, testaa se ennen hankintapäätöstä nimenomaan lataamisen mahdollisuuksien, lataamisen käytännöllisyyden, akkukantaman ja ajotuntuman osalta. Kaikki mikä on paperilla tai luvataan esimerkiksi kulutuksen osalta ei välttämättä (=tosiaankaan) ole totta. Testaamalla saat paremman näkyvyyden kuin paperilta lukien.
  • energiaa säästyy ja sitä saa talteen ennakoivalla ajolla. Sähköistyneet autot lataavat akkua vapaalla rullaten, joka samalla toki säästää energiaa, mutta ottaa sitä myös talteen.
  • akkulatauspaikka on lataamista ei parkkeeraamista varten, vaikka kuinka se olisi sijoitettuna kaikkein lähimmäksi ovea ja vapaana. Aseta siis töpseli kiinni, jos menet parkkiruutuun, jossa on latausmahdollisuus.
  • jo tottumuksesta me usein jätämme auton vapaalle paikalle ja poimimme sen siitä parkkeeraustarpeen päätyttyä. Sähköistyneissä autoissa on hyvä huomioida, että parkkipaikka on ajateltava ennen kaikkea latauspaikkana latauksen ajaksi – varsinkin, jos haluamme toimia ekologisesti. Muut kanssakulkijat eivät voi täyttää tyhjää auton akkua ruudun ollessa varattuna, sillä silloin päivän aikana jää 2-3 muuta lataustarvetta suorittamatta ja tilanne kääntyy piankin epäekologiseksi.
  • parkkiruutu, jossa on latausinfra rakennettu, on maksanut ja kuluttanut huomattavan paljon energiaa. Mahdollisimman tehokas käyttöaste poistaa tätä haittaa.
  • oma arkirutiini on hyvä tehdä simppelisti latausaikoja myötäileväksi. Aamulla lataukseen, lounastauolla auton siirto ”ei latauspaikalle” ja illalla kotona auto latinkiin heti, jos/kun kotilatauspaikka on käytettävissä. Hyödynnä aamulla auton etälämmitys, kun auto on töpselissä ja vältä sähkönkulutuksen kannalta kalliita kylmiä ajokilometrejä. Kesällä sama asia jäähdytyksen osalta. Rutiini on erilainen kuin perinteisessä polttomoottorissa, mutta niin on tekniikkakin.
  • sähköhankinnat, joista olet päättämässä, varmista, että sähkö on tuotettu vastuullisesti.
  • kisaile positiivisesti itsesi kanssa, kuinka paljon voit päivän aikana kerätä sähkökilometrejä? Tulos riippuu kaikesta edellä mainitusta, luonto kiittää, mutta myös lompakko.

FleetHelp auttaa auton valinnassa

fleet-help

Fleet Innovationin uusi FleetHelp-palvelu auttaa auton vaihtajaa. Neuvomme auton tai käyttövoiman valinnassa ja autamme myös koeajon järjestelyssä. Jo sadat autoilijat ovat kääntyneet puoleemme. Auton valinta on tullut terminologian ja tekniikan kehittyessä vaikeammaksi. Koska Fleet ei ole tuotetta myymässä, voimme keskittyä sinun tarpeisiin ja toiveisiin sekä niiden mukaiseen neuvontaan ennen autoliikkeeseen astumista. Anna meidän auttaa, varaa koeajosi täältä.

Parasta puhtautta

Kevät tulee, poikkeuksellisen pitkä marraskuu on takana. Aurinko paistaa aiempaa enemmän. Paras ekoteko ja myös hyvä mieli syntyy valitsemalla käyttövoimaksi lihasvoima😊
Hyvää kevättä!

Fleet Innovationin väki.