Autoilu ja liikkuminen ovat suuressa muutoksessa.
Artikkeli on tehty sillä ajatuksella, että otamme ajankohtaiskatsauksen tähän hetkeen. Jos nyt olet pohtimassa yrityksesi autoilun ja liikkumisen käytänteitä, hankkimassa autoa tai pohtimassa polkupyöräetua, tämä artikkeli auttaa. Tai jos olet muuten vain kiinnostunut, toivottavasti kiinnostuksen nälkään tulee täytettä.
Tämän artikkeli ei ole tarkoitus syleillä koko maailmaa ja kaikkia näkökulmia. Ei ole myöskään mahdollista mennä jokaisen automerkin tai energiavalinnan syvällisiin yksityiskohtiin. Tavoite on nostaa pintaan erilaisia näkökulmia ja kokemuksia, selkokielellä ja tiiviiksi puristaen.
Autoilun sijaan on hyvä puhua liikkumisesta laajemmin
Autoetu on jo vuosikymmenet ollut osa yritysten HR-käytänteitä. Autoedun merkitys on muuttunut, sillä aiempaa enemmän katetaan liikkumisen tarvetta kuin egon jatketta. Voisikin sanoa, että egoautoilu on muuttumassa ekoautoilun suuntaan. Työsuhdeauto on erinomainen keino päästä uuden tekniikan maailmaan ja autoedun nauttijan kannalta vieläpä riskittömästi. Työnantajalle hyvä autopolitiikka on keino erottua positiivisesti, esimerkiksi vastuullisissa autoilun ratkaisuissa ja saada työntekijätyytyväisyyttä muutenkin.
Uutena vaihtoehtona HR-käytänteisiin on tullut pyöräily. Myös Fleet Innovationin kautta on saatavilla FleetBike työsuhdepolkupyöräilyn ratkaisu. Polkupyörä on varsin upea etu, koska se on ekologinen, mahdollistaa yhä useamman henkilön liikkumisedun ja samalla verotuksellisesti kustannustehokas kaikille osapuolille. FleetBike on ratkaisu yritykselle, joka haluaa toteuttaa polkupyöräedun kustannustehokkaasti ja mahdollistaa edun ottajalle parhaan mahdollisen polkupyörän, ilman mitään ylimääräisiä kustannuksia. Tutustu lisää osoitteessa https://fleet.fi/fleetbike/.
Fleet Innovationissa puhummekin nykyisin liikkumisen ratkaisuista ja politiikasta aiemman autopolitiikan sijaan.
Kysely: Millä haluat liikkua työmatkasi, (sähkö)autolla vai (sähkö)pyörällä? Kerro 15 sekuntin kyselyssä
Fleet Innovation tarttui liikkumisen ratkaisuista kokonaisuutena kiinni ja kauttamme saa jatkossa myös FleetBike -nimisen polkupyöräkonseptin.
Polkupyöräilyä työsuhde-etuna tuetaan 100 euroa/kk verovapaalla edulla. Pyöräilykin on sähköistymässä kuten autoilu. Anna 15 sekunnin palautteesi, millainen on sinun tuleva autoilun ja pyöräilyn ratkaisumalli? Liikutko kauramoottorilla vai otatko avuksi sähköä😊
Vastaa kyselyyn täällä: https://fleet737402.typeform.com/to/CFe5zRJ9 (15 sekuntia)
Uuden auton valinta, paljon muutakin kuin brändivalintaa
Autokantamme uusiutuminen olisi hyvä ympäristölle. Suomalaiset ajavat keskimäärin yli kymmenen vuotta vanhoilla autoilla, joiden teknologia on vanhaa ja sitä myöden myös saastuttavampaa kuin uudella autolla.
Autoa valittaessa on hyvä havaita, että tekniikka on kehittynyt hurjaa vauhtia ja autoilijalle on paljon vaihtoehtoja. Ennen oli valittavissa bensa tai diesel, nyt on listalla erilaisia hybridejä, lisäksi sähköautoja. Näissä ei kannata mennä mainosten myötä hutivalintaan.
Tarjonnassa on kevyt-hybridejä, plug-in hybridejä, sähköhybridejä, kaasuhybridejä. Terminologia ja samalla tekniikkavariaatio on laaja. Sähköauton hankkijalle valinnanvara on selkeämpi, mutta sähköakun kantamissa on hurjia eroja.
Kaiken kaikkiaan valittavien autojen suhteen valinnanvara kasvaa, tämä on erinomainen asia, koska samaan aikaan tekniikka kehittyy ja hankintahinnat tulevat edullisemmiksi.
Fleet Innovationin tutkimusten mukaan yli puolet autoilijoista tulee vaihtamaan auton merkkiä uutta autoa vaihtaessa. Tekninen kehitys ja käyttövoimavalinta ovat ohittaneet brändin. Suurin osa autoilijoista valitsee ensiksi itselle sopivan käyttövoiman ja auton kokoluokan, jonka jälkeen valintalistalle tulevat tarjolla olevat merkit.
Fleet Innovation rakensi auton vaihtajalle FleetHelp-palvelun, jonka kautta auton vaihtajia tai auton hankkijaa autetaan sopivan auton valinnassa. FleetHelpin kautta voi tilata vaikka sopivan auton koeajon tai keskustella autovalikoimasta, FleetHelp on saavutettavissa osoitteessa https://fleet.fi/fleet-koeajopalvelu/
Fleetin Veli-Matin käyttökokemuksia 15 000 kilometrin sähköautoilusta
Olen kerännyt omakohtaisia sähköautoilukokemuksia omasta ja koeajoautoista yhteensä noin 15000 kilometrin verran. Oma vastaukseni kysymykseen ”sopiiko sähköauto jokaiselle?” on: ei vielä, mutta useimpiin käyttötarkoituksiin löytyy jo sopiva malli.
Ensi kertaa yritin siirtyä sähköautoilun pariin marraskuussa 2019, kun tilasin uuden VW-ryhmän pienen sähköauton halvan hinnan innoittamana. Tuosta tilauksesta tuli epäonninen koronan sekoitettua maailman ja sotkettua autotuotannon lisäksi lähes kaiken muunkin. Viivästykset kasaantuivat ja kun autolla ei ollut valmistuspäivää vielä vajaan vuoden odottelun jälkeen, puhalsin pelin poikki ja ostin käytetyn, pari vuotta vanhan sähköauton lokakuussa 2020.
Autoa odotellessa olin ottanut selvää sähköautoista ja niiden ominaisuuksista. Tiesin, että kovilla pakkasilla akun varausteho laskee ja kantama saattaa pudota jopa puoleen luvatusta. Samoin olin tietoinen, että lämpimällä säällä useita peräkkäisiä pikalatauksia sisältävillä matkoilla latausteho saattaa kärsiä akun ylikuumenemisesta johtuen, ellei autossa ole varusteena akuston jäähdytystä.
Itse en ole vielä kesähelteillä päässyt sähköautoilua kokemaan, mutta talviautoilusta on kokemusta senkin edestä ja ne ovat lähes pelkästään positiivisia. Sähköauto lähtee aina käyntiin ja lämpenee nopeammin kuin polttomoottoriautot keskimäärin. Lämmitysvastukset ovat usein pienen sähkökiukaan tehoisia, joten sähköauto lämpenee muutamassa minuutissa kovassakin pakkasessa. Useimmissa uusissa sähköautoissa on vakiona mahdollisuus myös esilämmittää auto joko ajastimella tai puhelinapplikaation kautta, siinä missä polttomoottoriautojen lisälämmittimet ovat tavallisesti lisävarusteita.
Sähköauton kantama tosiaan voi laskea puoleen tavallisesta, mutta ei enää siitä enempää kovallakaan pakkasella. Ympärivuotista käyttöä ajatellen sähköautoksi kannattaa valita malli, jonka kantama on noin tuplasti normaaliin, päivittäisen ajomatkaan verrattuna. Jos säännölliset ajomatkat ovat lyhyitä, ei välttämättä kannata maksaa suuresta akkukapasiteetista jota tulisi käytettyä vain harvoin. Vaikka kantama onkin sähköautolle merkittävä ominaisuus, sitä korostetaan ehkä tarpeettomankin paljon, vaikka sähkönkulutus ja latausnopeus ovat monessa tapauksessa tärkeämmässä roolissa päivittäisessä käytössä.
Pitkiä matkoja sähköautolla ajaessa kannattaa tutustua reitin pikalatausmahdollisuuksiin ja suunnitella lataukset ennakolta. On myös hyvä hankkia jo ennakolta muutaman ison latausverkoston puhelinapplikaatiot tai maksulätkät, sillä latauksen maksaminen ei ole vielä yhtä helppoa kuin polttoaineen tankkaus, vaan joka verkostolla on omat järjestelmänsä. Omalla kohdalla lataukset ovat menneet kivuttomasti pitkilläkin matkoilla, en ole vielä törmännyt rikkinäisiin latureihin tai pitkiin jonoihin latureilla. Tällä hetkellä Suomen sähköautokanta kuitenkin kasvaa latausverkostoa nopeammin, joten sellaisiakin hetkiä on jatkossa tiedossa ja siksi olisikin hyvä olla olemassa myös varasuunnitelma pitkien reissujen latauksille. Pääkaupunkiseudulla sähköautoja on takseinakin, mutta mikäli tarvitsee tehdä säännöllisesti useiden satojen kilometrien reissuja ympäri Suomea kireällä aikataululla, niin vielä ei ole oikea aika vaihtaa täyssähköautoon.
Asuinpaikasta riippuen sähköautolla voi pärjätä mainiosti, vaikka kotona ei olisikaan latausmahdollisuutta. Toisin kuin lataushybridit, sähköautot saa ladattua nopeasti pikalatureista ja kantamaa on sen verran, että ei haittaa, jos sähköä joutuu hakemaan vähän omaa parkkipaikkaa kauempaa. Toki tämä vaatii sen, että julkisia latureita on kodin tai työpaikan läheisyydessä tai päivittäisten kulkureittien varrella.
Fleet testaa – Citroen e-Jumpy XL
500 km sähköpakettiautolla pakkasessa
Helmikuun puolen välin kovissa pakkasissa koeajoon valikoitui Citroen e-Jumpy XL eli suurin versio isommalla 75 kWh akulla.
Fleet testaa – Kia e-Niro 64 kW
Kokemuksia uudesta Kian sähköautosta
Kia Niro on korimalliltaan nykyään suosittu keskikokoinen crossover eli jotain tavallisen hatchbackin ja katumaasturin välimaastosta
Onko hybridi paljon ajavalle sopiva, Fleetin toimarin kokemuksia
Ajosuoritteeni vuositasolla on noin 50 000 kilometriä, suurin osa tästä ajelusta koostuu työmatkasta, joka on 110 kilometriä suuntaansa. Olen liikkunut nyt 1,5 vuotta tätä matkaa ladattavalla hybridillä, lisäksi olen kokeillut useita erilaisia autoja tällä samaisella matkalla. Uskallan sanoa, että kokemukseni on kattava ja voin asialla viisastella.
Kaiken ”a ja o” on aktiivinen lataaminen. Minun ajatuksissani se tarkoittaa sitä, että auto ladataan päivittäin kotona pikalaturilla. Bonuksena päälle se, jos töissäkin voi ladata. Alleviivaan kotilataamista ja nimenomaan pikalaturilla sen vuoksi, että omassa pihassa lataaminen ei ole latauspaikkojen ruuhkista ja resursseista riippuvaista. Pikalaturia puollan sen vuoksi, että jo pikaisellakin kotivisiitillä autoon saa tuntuvasti enemmän sähköä kuin peruspistokkeesta.
Käytännössä kaikki kotiympäristössä tapahtuva ajo onnistuu sähköisesti. Akun kantama on noin 50 kilometriä ja se riittää niin kauppareissuihin kuin lasten harrastuskuvioihin. On selvää, että työmatkallani Espoota kohti akkukantama loppuu Riihimäen seutuvilla. Mutta onhan se aika hyvin, että kolmannes matkasta menee sähköllä, puhtaasti ja ekologisesti. Työpaikalla lataan aina, jos laturipaikka on vapaana. Valitettavasti näin ei aina ole. Ja se ei johdu siitä, että ladattavia autoja olisi niin paljon. Vaan siitä, että liian usein auto jätetään laturin päähän koko päiväksi, vaikka itse lataustarve olisi vain kaksi tuntia. Tässä olisi hyvä muistaa latausetiketti, josta liian vähän puhutaan. Mielestäni auton lataamiseen tarkoitettu paikka on vain lataustoimen ajaksi ja parkkeeraus sittemmin voisi tapahtua toisaalla. Se on pieni vaiva, mutta iso ilo muille latausta tarvitseville.
Olen testannut monia hybridejä, keskimääräinen kulutus autoissa on nopeuden mukaan. Sähköllä kuljetaan lähiajot, moottoritie imee sähköä. Iso Volvo XC60 plug-in hybrid on upea ajaa, mutta toki massa näkyy kulutuksessa. Sellaisen kanssa olen ajellut testiajojani noin 6-7 litran kulutuksilla. Kokonaisuus huomioiden on kulutus hyvä pääosin moottoritieajolle. Skodan Superbin ajo tuotti noin 5 litran kulutuksen. Ilmeistä onkin, että jos tullaan lähemmäs maanrajaa ja luovutaan nelivedosta, on sillä vaikutuksensa kulutukseen. Omalla dieselhybridilläni olen ajanut 4 litran keskikulutuksella jo pitkän siivun, toistakymmentä tuhatta kilometriä, tästä 45 % sähköllä.
Kaikkinensa, hybridien kantama on venynyt. Nyt sähköinen kantama riittää monen kuskin arkiajoon, kunhan laturi on kiinni aina kotona. Ekologisuuden lisäksi käyttöetuautoilijan rahapussikin tykkää, kun lataa rutiininomaisesti ja tekee latauksesta itselle helppoa hankkimalla kotilaturin.
Sen lisäksi, että auton hankinnassa kannustetaan verokohtelulla hybridin hankintaan, on se myös mukavaa ja ekologista. Hybridiautojen ajo on tosi miellyttävää, hiljaista ja tehokasta. Toisaalta myös vaivatonta, koska lataamalla on tankilla käymisen vaiva harvemmassa, myös pidemmät matkat sujuvat ilman suurempaa stressiä.
Kannustan kokeilemaan, voit lukea koeajoja osoitteessa https://fleet.fi/category/koeajettua/
Kevät tulee, aika vaihtaa alle uutta Nokialaista?
Tiet ja kelit vaihtuvat. Luonto yllättää. Pohjoisen kesän haasteisiin suunnitelluilla Nokian Hakka -kesärenkailla ajat turvallisesti kaikissa olosuhteissa. Huonon tuurin rikkoessa Nokian Hakka -renkaasi korjauskelvottomaksi, korvaa maksuton Hakka-turva sinulle uuden renkaan veloituksetta.
Muutama nosto rahoituksesta
Fleetin mantra on: asiakkaan etu aina ensin, kokonaisedullisuus, tiennäyttäjyys.
Osana liikkumisen ratkaisuja ja autopolitiikkaa, neuvomme rahoitusmuodoista aina auton hankintaan ja huutokauppaukseen asti auton elinkaaren ajan tapahtumia.
Osamaksu ja omistaminen on aina edukkain autoilun ratkaisu. Auton kulut perustuvat toteumaan, mitään ylimääräistä ei tarvitse maksaa. Autosta eroon pääsy onnistuu niin tarvittaessa.
Rahoitusleasing on mainio vaihtoehto, jos autoa ei halua omistaa. Rahoitusyhtiö omistaa tällöin auton, mutta auton kulut perustuvat muutoin toteumaan. Kustannustehokas ja joustava vaihtoehto, sillä autosta pääsee eroon aina niin tarvittaessa ja ennalta määriteltyjä purkukustannuksia ei ole.
Huoltoleasing on määräaikainen ja kiinteä sopimus. Vaivattomuudella on toinenkin puolensa, hinta. Huoltoleasingissa auto vuokrataan määräajaksi ja sitoumuksin, näistä ei pääse eroon ilman sanktiokulua, vaikka auto jäisikin tarpeettomaksi. Jos autoa pitää koko sopimusajan, voi auton luovutuksen hetkellä tulla yllättäviä korjauskuluja. Auto tulee palauttaa aina ikäänsä vastaavassa kunnossa, joka on tulkinnanvarainen. Auton vuokraaja on usein altavastaajan asemassa.
FleetJousto. Vastauksemme huoltoleasingia haluavalle. Voit vuokrata auton hankkimalla FleetJousto-turvan, voit luopua autosta koska tahansa ja jäännösarvovastuukin siirtyy Fleetille. Kerromme mieluusti lisää. Tutustu osoitteessa https://fleet.fi/fleetjousto/
FleetHelp auttaa auton valinnassa
Fleet Innovationin FleetHelp-palvelu on auttamassa auton vaihtajaa tai hankkijaa. Neuvomme auton tai käyttövoiman valinnassa ja autamme myös koeajon järjestelyssä. Jo sadat autoilijat ovat kääntyneet puoleemme. Koska Fleet ei ole autoliike, voimme keskittyä sinun tarpeeseen, toiveeseen sekä sen mukaiseen neuvontaan ennen autoliikkeeseen astumista.
Jos haluat koeajon koronaturvallisesti ja vaikkapa omalle kotiovelle toteutettuna, anna FleetHelp-tiimin auttaa: https://fleet.fi/fleet-koeajopalvelu/
Parasta puhtautta
Kevät tulee ja aurinko paistelee aiempaa enemmän. Paras ekoteko ja myös hyvä mieli syntyy valitsemalla käyttövoimaksi lihasvoiman 😊