Fleet Innovation tarjoaa liikkumisen ratkaisut laajasti, kauttamme saa niin autot kuin polkupyörät. FleetBike-työsuhdepolkupyöräily on ollut mahdollista vuoden 2021 talvesta asti. Etu on tarjolla jo kymmenissä yrityksissä ja tuhansilla työntekijöillä. Kerromme lisää FleetBikesta sinullekin, kun jätät yhteydenottopyynnön palvelusivuillamme.
Haastattelimme TietoEvryn Jani Moisalaa ja Aava Mobilesta Joni Alapudasta FleetBike-kokemuksista.
Jani Moisala TietoEvrystä kertoo, että heti kun työnantaja mahdollisti FleetBike-pyörän, hän tarttui toimeen.
”Työpaikallani huhuiltiin jo viime vuoden puolella mahdollisesta työsuhdepolkupyörästä, jonka saisi verovapaasti. Kun siitä tuli virallinen tieto, kiinnostuin välittömästi, luin tiedotteet, ohjeet ja laitoin prosessin vireille. Säästöt ja hankinnan helppous (ei käsirahaa ja kuukausittainen maksu vähennetään automaattisesti palkasta) oli itselleni iso tekijä hankkimispäätöksessä. Pyörälle oli myös käytännön tarve. Minulla ei toimivaa pyörää käytössäni ennen tätä ollut”, Jani kertoo.
Pyörän valinta oli loppujen lopuksi helppoa, kun pohjalla ei ollut suurta pyöräilykokemusta tai -näkemystä.
”Ystäväni vinkkasi minulle, että Helkama on tehnyt Joposta sähköversion. Kiinnostuin välittömästi. Minulla oli tähtäimessä nimenomaan helppo ja rento kaupunkikäyttöön sopiva sähköpyörä. Olin jo aiemmin kokeillut sähköpyörää ja tiesin, että sähköpyörä todennäköisesti vähentäisi omalla kohdallani auton käyttöä arjessa, joka olisi hyvä sekä minulle, että myös ympäristölle.”
Jani painottaa, että omat arvot ja näkemykset vaikuttivat ratkaisuun.
“Liikkumisen valinnoissa on painanut omat käytännön tarpeet ja toiveet. Liikunta on hyväksi ja näinä päivinä ei voi välttää kysymystä oman kulutuksen vaikutuksesta ympäristöön. Jokainen kilometri, jonka ajan pyörällä polttomoottoriauton sijaan, on säästöä itselleni ja ympäristölle.”
FleetBike pyörän hankinnan saa tehdä mistä vain ja millaisen pyörän tahansa. Siitä huolimatta pyörän hankinta kovassa kysynnässä ei välttämättä ole ollut kaikille helppoa. Jani kertoo, että hän sai kuitenkin toiveensa mukaisen lopputuloksen.
”Käytin tunteja aikaa pyörän etsimiseen ja saatavuuden selvittelyyn. Pyöriä tuli onnekseni lopulta saataville ja sain sen sitten tilattua ja käyttööni melko nopeasti (alle viikossa siitä kun huomasin pyörää saapuneen varastoon). Eniten ongelmia kuitenkin tuotti se, ettei jälleenmyyjä osannut reagoida ja käsitellä tätä työsuhdepyöräasiaa – siihen liittyviä sopimusasioita ja laskutusta.”
Aava Mobile Oy:n Joni Alapudas pääsi työsuhdepyörän hankintaan kuumimmilla kesähelteillä.
“Aiempi pyörä oli hankittu markka-aikana, ensimmäisillä palkoilla Ouluun töihin tullessa ja ajan kuluminen alkaa jo siinä näkymään”, Joni kertoo ja jatkaa.
“Tämän vuoksi olin harkinnut uuden polkupyörän hankkimista jo useamman vuoden. Tämä kaatui aina siihen, etten tiennyt mikä olisi paras vaihtoehto; hybridi, cyclocross, maastopyörä vai fat-bike? Pyörän pitäisi käydä töihin kulkemiseen ja mikäli malli on maasto- / fat-bike osastoa, niin talvikäyttökin voisi tulla kyseeseen. Lisäksi voisi harkita vaikka uutta harrastusta mikäli pyörä olisi maastokelpoinen.
Pyörän hankintaa viivästytti kohtuullisen yleiset pyörävarkaudet, “ajattelin etten jaksa stressata ajatusta, että joku voisi varastaa pyörän (vanha ei kelpaa kenellekään) ja uutta pyörää pitäisi myös huoltaa… nykyiselle on riittänyt öljyä kettingille keväällä. Kun työsuhdepyörä tuli mahdolliseksi Aavalla, niin vaakakuppi kääntyi pyörän hankinnan puolelle.”
Siispä, Joni päätyi sähkökäyttöiseen pyörään.
“Valitsin sähköavusteisen maastopyörän. Maastopyörä sen vuoksi, että käyttömahdollisuudet ovat laajemmat ja ainakin ajatustasolla on pyrkimys venyttää pyöräilykautta aikaisemmasta keväästä myöhäisempään syksyyn ja talveenkin. Ja sähköavusteisena ettei aina olisi lähes pakollista suihkussa käyntiä töihin pyöräilyn jälkeen ja lumen kertyessä pyöräteille kulku olisi siltikin kohtuullisen vaivatonta. 2020 syksyllä vietimme työn puolesta virkistäytymispäivän Pikku-Syötteellä. Siellä käytiin maastopyöräilemässä sähköavusteisilla maastopyörillä ja fat-bikeilla. Maastopyörällä kulku oli varsin mukavaa puuhaa ja tämä selkeästi määritti hankittavan pyörätyypin mallin.”
Joni kertoo, että pyörä on hankittu pääosin työmatka-ajoon, mutta aktivoituminen myös vapaa-ajan pyöräilyssä ja harrastuksissa näkyy.
“Pyörän hankin pääsääntöisesti työmatka-ajoon, mutta sen lisäksi maastopolkujen kiertämiseen. Ajatuksena oli ehkäpä uuden harrastuksen aloittaminen vaimon kanssa. Pyörä on ollut hyvin käytössä, mittariin on kertynyt reilu 500 km noin neljän viikon aikana. 200 km on työmatka ajoa, 100 km kauppakäyntejä ja 200 km maastossa. Samalla kauppakäynnillä ostimme vastaavan pyörän myös vaimolle, eli 200 km on tullut yhdessä jo kierrettyä Oulun alueen maastoreittejä sekä Levin aluetta.”
Kysyttäessä onko Joni lisäksi työsuhdeautoilija vastasi hän, että “En ole. Aiemmin olen kulkenut työmatkat pääsääntöisesti kesällä polkupyörällä ja talvi-aikaan bussilla.”
Ja kun kysyimme, että onko työsuhdepyörä hänellä käytössä myös koronan jälkeen, vastasi hän “Kyllä. En näe muutosta matkustamiskäyttäytymiseen. Sähköinen avustus vie painon vielä enemmän pyöräilyn puolelle.”
Joni kertoo, että arjen helppous ja vaivattomuus on vaikuttanut työsuhdepyörän käyttöön.
“Pula parkkipaikoista (ennen koronaa ja etätöitä) on osittain ohjannut valitsemaan muun kulkuneuvon kuin oman auton. Työntekijäpuolelta osallistuminen Kilometrikisaan on myös varmasti siirtänyt liikkumista polkupyöräilyyn ja tähän liittyen työnantaja on sponssannut polkupyörätarvikkeita mm. valoja ja nastarenkaita. Nyt käyttöön tullut pyöräetu on hyvä asia.
Polkupyörän hankinta oli hiukan kompromissi, kaikkia runkokokoja ei löytynyt kokeiltavaksi eli pula polkupyöristä näkyi tässä. Toisaalta 15 min. lyhyt koeajolenkki ei kauhean paljon kerro, eli valinta oli melko nopea lopulta, kun pyörä tuntui edes suhteellisen hyvältä lyhyellä lenkillä. Valinnan jälkeen sain polkupyörän matkaan parin tunnin jälkeen, kun kaupan puolesta asennettiin paikalleen lokasuojat, lukonpidikkeet ym.”