Fleet Innovation Sakari Viitanen ja Reetta Kuusikko

Fleet Innovationin tehtävä ja missio on kirkas. Olemme palveluyhtiö, tehtävämme on toteuttaa asiakkaamme liikkumisen ratkaisut asiakkaamme etua ajatellen, kokonaisedullisesti ja tietä näyttäen eli neuvoen. Oli kyse autoilusta tai polkupyöräilystä, näin me toimimme.

Vuoden 2020 aikana koimme mullistuksia, siinä missä korona vaikutti koko maailmaan, vaikutti se myös meidän toimintaamme.

Koronan alkushokkien ja lomautusvaroituksien jälkeen näkymä kirkastui, lomautukset peruttiin ja lähdimme etenemään. Panostimme toimintamme ja palveluidemme kehittämiseen, sähköistämiseen sekä sijaintipaikkavapaaksi tekemiseen niin asiakkaalle kuin meille itsellemme. Vuoden 2020 aikana rekrytoimme 10 henkilöä lisää asiakkaitamme ja asiakasprosesseja varten.

Kehittämisestä muutamia nostoja seuraavaksi. Olemme rakentaneet FleetJousto-leasingin, jonka turvin asiakkaamme saavat liiketoiminnan tarpeiden mukaan joustavan leasing-ratkaisun ilman sitoumuksia määräaikoihin. Saimme FleetBike-konseptin valmiiksi, joten nyt meiltä saa työsuhdepyörät koko maan kattavasti. FleetHelp-palvelua kehitimme pidemmälle; autamme ja neuvomme auton vaihdossa ja koeajopalvelua saa vaikka kotiovelle asti samoin kuin uuden auton luovutuksen. Autamme autojen kuljettamisessa korjaukseen tai huoltoon ja järjestämme renkaiden vaihtoa vaikka asiakkaan toimiston pihalle jne.

Vuoden 2020 aikana saimme kasvua, ei toivotusti, mutta suunta oikea. Liiketoimintamme kasvoi 10 % ja autokantamme on nyt 7000. Saavutimme myös positiivisen tuloksen 215 000 €, mikä on meille tärkeä asia jatkokehittämistä ajatellen.

Paras tuloksemme ja kiitos kohdentuvat asiakkaiden suuntaan. Olemme kasvaneet, koska asiakkaamme ovat auttaneet meitä kehittämään ja parantamaan, näin ollen asiakaspysyvyys on varsin korkea samaan aikaan uusien asiakkuuksien lisääntyessä vauhdilla. Tyytyväiset asiakkaat ja uusien asiakkaiden virta ovat mahdollistaneet sen, että palvelumme ja konseptimme elää ajassa.

Vuosi 2021 on jo pitkällä. FleetBike-työsuhdepyöräpalvelu on lähtenyt hurjan vauhdikkaasti liikkeelle. Ajoneuvokantamme kasvaa edelleen ja viime vuonna tehdyt sähköistämisratkaisut ja sijaintipaikkavapaus ovat asiakkaamme eduksi etätöiden jatkuessa.

Teemme parhaamme, että asiakkaamme saavat proaktiivisesti Suomen parhaita liikkumisen ratkaisuneuvoja ja -malleja sekä palvelua nyt ja tulevaisuudessa.

Hyvää kevättä
Sakari
Fleetin toimari


Reetta kertoo, kauramoottori tuli sähkön rinnalle

FleetBike työsyhdepyöräilyn palvelu

Fleet Innovationin asiakaskokemuksesta vastaava Reetta Kuusikko tiivistää alkuvuonna tehdyn Työsuhdeliikkumisen näkymät -kyselyn tulokset: autoilu sähköistyy ja polkupyöräetu kiinnostaa.

Vaikka sähköistyvästä autoilusta on puhuttu paljon, ei olisi vielä viime vuonna uskonut kaikkein perinteisimmän, eli kauramoottorin, kisaavan houkuttelevana työsuhde-etuna. ”Meillä on ollut jo vuosikausia yritysten polkupyöriä vastuullamme, mutta veroedun tultua on kiinnostus loikannut huikeasti”, Reetta kertoo. Fleet Innovation kysyi autoedun ja polkupyörän kiinnostavuutta työsuhde-etuna ja 80 % vastanneista koki autoedun olevan houkutteleva etu. Vastaava luku polkupyörällä on 39,3 %. Toki edunsaajien lukumäärä polkupyörien käyttäjinä on paljon suurempi ja tästä voikin Reetta Kuusikon mukaan tulla todellinen ”massaetu”.

Reetta kertoo, että autoedun merkitys on yhä vahva ja kiistaton. Suomi on iso maa, autot ovat kalliita ja autoetu on vaivaton keino hankkia uusi auto. Kiinnostavuus on korkealla eikä se sinällään yllätä. Polkupyörän merkittävä nousu etuna on paljolti verotuksen ansiota, mikä osoittaa, että veroilla voi ohjata kuluttajakäyttäytymistä. ”Alkaneena vuonna pyörä on verovapaa etu työnantajalle antaa ja työntekijälle saada, joten harvaa etua voi enempää kannustaa ottamaan”, Reetta kiteyttää. Toki samankaltainen veroporkkana kohdentui myös sähköisiin työsuhdeautoihin, mutta se on kompleksisempi asia. Ennen sähköisen auton hankintaa on varmistettava latausmahdollisuudet omaan liikkumisen tarpeeseen, mikä onkin vähän isompi asia kuin polkupyörän osto.

Reetta Kuusikko kritisoi tapaa, jolla polkupyöräedun sisältöä on rakennettu ja säännöksiä muutettu kuukausittain. Hänen mukaansa yleinen viestintä alussa oli, että verovapaus ja kustannustehokkuus kohtaavat maksimaalisesti, eikä verovapaasta edusta tarvitsisi maksaa sosiaaliturva- ja eläkemaksuja. Huhtikuussa eläketurvakeskuksen sivulle tulikin täydennys, että tyel-maksu on maksettava, jos etu on osa kokonaispalkkausta. ”Polkupyörä etuna on edelleen erinomainen, mutta hyväkin asia menee pilalle huonolla viestinnällä”, Reetta kritisoi.

Kaikkinensa onkin hyvä katsoa asioita hieman kuorrutuksen taakse. On hyvä huomioida, että polkupyörä etuna on määräaikainen sitoumus ja verovapauden vuoksi säädeltykin, joten ihan suin päin ei etua kannata antaa eikä ottaa. Fleet Innovationin suosituksen mukaan kaikkia määräaikaisia sitoumuksia kannattaa tarkkaan pohtia, minkä korona-aika on viimeistään opettanut. Tämän vuoksi Fleet Innovation suositteleekin asiakkailleen varsinkin autohankinnoissa joustavia rahoitusmuotoja, koska sitoutumiskustannus on suuri.

Reetta kertoo, että koronan myötä Fleet Innovationin asiakkaiden liikkuminen on selvästi muuttunut. Muutoksessa on sopimustekniset asiat, muun muassa rahoitusmuodot ja ajoneuvojen pitoajat. Määräaikaisten huoltoleasing-ratkaisujen käyttö vähenee edelleen, kun taas joustavien rahoitusmuotojen käyttö kasvaa vauhdilla. On luonnollista, että asiakkaat haluavat olla sopimuksissa määräävällä puolella, mikä mahdollistuu osamaksu- tai rahoitusleasing-rahoituksin. Auto on koska tahansa realisoitavissa ja kustannuskulu katkaistavissa.

Jos harkitsette yrityksessäsi työsuhdepyörien hankkimista niin se kannattaa tehdä Fleetin kautta. Voit lähettää meille FleetBike-palveluamme koskevan viestin täällä, lähettää sähköpostia suoraan osoitteseen info@fleet.fi, tai soittaa asiakaspalvelumme numeroon +358 9 6898 8460, jossa saat kuulla lisää.


Myös pyöräily sähköistyy

työsuhdesähköpyörä-fleet-innovation

Polkupyöräilyn kasvu näkyy katukuvassa ja polkupyöräkaupassa. Fleet Innovationin tutkimuksen mukaan noin 67 % polkupyöräedun ottajista harkitsee sähköistetyn polkupyörän hankkimista. Koska koronavuosi toi akkutuotantoon ja polkupyörien valmistamiseen haasteita, on moni varasto jo tyhjillään samaan aikaan kysynnän kasvettua. Moni polkupyöräliike onkin harmitellut, että joutuu myymään ”ei oota”.

Fleet Innovationin tekemän tutkimuksen mukaan autoilukin sähköistyy vauhdilla. 62 % vastanneista aikoo hankkia seuraavan auton ainakin osin sähköistettynä. ”Tämä on jo hyvän aikaa näkyvissä ollut trendi”, Reetta Kuusikko kertoo. Hänen mukaansa ladattavien hybridien kysyntä on kovaa ja onneksi myös tarjonta kasvaa koko ajan. Alkuvuoden hankituin auto on ollut Skoda Octavia, jossa myös näkyy ladattavan version kohdalla kysyntäpiikki – tämä näkyy myös toimitusajoissa.

”Kyllä me vahvasti suosittelemme hybridiauton hankintaa, jos kotona on latausmahdollisuus eikä päivittäisen ajosuoritteen tarve ole yli 100 kilometriä”, Reetta toteaa. Mikäli kotilataukselle ei ole mahdollisuutta, kannattaa pidättäytyä perinteisessä moottorissa, sillä julkinen infra ei ole vielä kattava eikä sen varaan ole järkevä rakentaa.


Juhlapesun pesulaverkostossa muutoksia

Työsuhdeauton pesu Juhlapesu Fleet Innovation

Juhlapesun verkostoon liittyy toukokuussa kaksi uutta pesukatua pääkaupunkiseudulla.

Lue koko uutinen täältä.


Saavutat meidät eri kanavien kautta

Arkipäivinä tavoitat meidät kello 9-15 välisenä aikana puhelimitse 09 6898 8460. Sähköpostitse vastaamme osoitteessa info@fleet.fi.

Muistathan, että Fleet APP on käytössäsi 24/7 ja se palvelee yritysautoilija-asiakkaita yritysauton käyttöön liittyvissä asioissa. Sovellus löytyy appikaupastasi hakusanalla ”Fleet Innovation”.

Autojen peltikorjausta ja peltikorjaukseen hinausta saa kumppaniltamme Autoklinikalta numerosta 020 7737 427.

Jos auton vaihtaminen on ajankohtaista, FleetHelp-tiimimme auttaa mielellään autojen koeajon ja valinnan suhteen. Helppo väylä auton vaihtoon on tässä.


Tuoreita koeajoja palstallamme,

Fleetillä testissä ladattava Skoda Octavia hybrid ja sähköinen Volvo XC40

Koeajo: Skoda Octavia

Koeajo Skoda Octavia Combi 1.4 TSI PHEV Style iV DSG Automaatti ja leasing

Meillä Fleetillä oli ilo saada testiajoon Skodan uusi lataushybridi Skoda Octavia Combi iV. Käytössämme oleva auto oli Ambition-perustasoa pykälää paremmalla Style-varustelutasolla ja farmarimallina.

Lue koeajo

 

Koeajo: Volvo XC40 koeajo

Volvo XC40 Recharge Twin Plus sähkoautoKoeajossa minulla oli viikonlopun yli Volvon täyssähköinen citymaasturi XC40. Tämä on kooltaan pienin Volvon mallistossa, mutta ei todellakaan mikään pieni auto.

Lue koeajo

 

 


Yhdessä esillä, Hämeen Sanomat kirjoitti Fleetistä ja Pohjantähden liikkumisen ratkaisuista

Hämeen Sanomissa 12.4.2021 oli juttu työsuhdepyöräilystä ja liikkumisesta. Lehtijutun voit lukea täältä.