Autoilun konsulttiyritys Fleet Innovation teki kyselyn autoilun päättäjille sekä autoilijoille koskien vastuullisen autoilun kiinnostavuutta. Kysely tehtiin kesäkuussa 2019 ja kyselyyn vastasi yhteensä 248 vastaajaa.

”Kyselyn tulosten pohjalta voidaan todeta, että autoilu on vihertymässä, mutta eurokannusteita tulee lisätä mikäli muutosta halutaan vauhdittaa”, kertoo Fleet Innovation Oy:n toimitusjohtaja Sakari Viitanen.

”Selvästi autoedun käyttäjät haluaisivat tehdä ekologisempia valintoja, mikäli työnantaja siihen kannustaisi ja esimerkiksi latausinfraa lisättäisiin ja tekniikka kehittyisi. Sen sijaan autoilun päättäjät, eli yritysjohto, on valmis toimimaan vasta kun taloudelliset intressit ja numerot ohjaavat ekologisempaan suuntaan. Toistaiseksi ei ole vahvasti näköpiirissä, että autoilun kuluja oltaisiin valmiita merkittävästi nostamaan vastuullisuuden nimissä”, Viitanen jatkaa.

Auton käyttäjien ja päättäjien toiveet eri linjassa
Kyselyn mukaan 51,5% auton käyttäjistä kokee, että työantaja voisi tukea/ohjata enemmänkin ekologisempaan autoiluun. Vastaavasti 65,5% autoilun päättäjistä vastasi, että johtamansa yritys ei kannusta/ohjaa ekologisiin valintoihin.

Auton käyttäjistä 70,2% kertoo, että auton valintaan vaikuttaa ekologiset arvot ja 61,9% toivoisi, että työnantaja panostaisi CO2 päästöjen kompensaatioon. Vastaavasti yrityspäättäjistä vain kolmannes olisi valmis nostamaan autoilun kustannuksia, mikäli sillä olisi vaikutus co2 päästötasoon. Suora halukkuus päästökompensaatioon on kolmanneksella päättäjistä.

Autoilun muutos näkyy kyselyssä, ”autoilusta on tullut vaikeata, ainakin autojen valinnan suhteen” Sakari Viitanen tiivistää. ”Tekninen muutosvauhti on ammattilaisellekin vaikeata, ei ihme, että autoilijat ovat aika hukassa päätöksien suhteen ja autohankintoja lykätään, joka näkyy kaikkinensa yksityishenkilöiden tekemien autokauppojen vähentyvänä määränä kuluvana vuotena.”

Kovaa vauhtia alalla kasvavan Fleet Innovation Oy:n kautta hankittujen autojen hankintamäärä on kasvussa tänäkin vuonna. Fleet Innovation hallinnoi tällä hetkellä 5 500 yritysautoa asiakkaidensa puolesta, joka on 1000 kpl enemmän kuin vuotta aiemmin.

”Myös meidän kauttamme hankittujen autojen merkeissä ja malleissa on merkittäviä muutoksia havaittavissa. Vuonna 2018 Fleet osti 1100 uutta autoa, joista dieseleitä oli 45%, bensiinimoottoreita 39%, hybridi tai sähkömoottorilla varustettuja autoja oli 16%. Vastaavasti alkuvuonna 2019 tilatuista autoista 40% oli dieselmoottorilla, 40% bensiini ja 20% hybridi, sähkö tai kaasuhybridiautoja”, Viitanen summaa.

Kyselyn mukaan suunta onkin selvä. Auton hankinnan tullessa ajankohtaiseksi kasvava määrä autoilijoita on pohtimassa muuta kuin perinteistä polttomoottoria nokkapellin alle. Seuraavan auton käyttövoimaksi on nousemassa kovaa vauhtia sähköhybridiauto. Yhtälailla kaasuhybridiautot ovat nostaneet kiinnostavuuttaan.

Viitasen mukaan iso muutos on tapahtumassa myös autojen pitoajassa ja rahoitusmuodossa. Autojen pitoaikaa ei haluta sitoa kiinni määräaikaan tai kilometrimääriin, ylipäätään yritysautoilun on tarve olla joustavaa ja muuttua yrityksen tai auton käyttäjän tilanteen muuttuessa. ”Tästä joustavuustarpeesta johtuen kauttamme hankittavista autoista jo 80% hankitaan rahoitusleasingilla tai osamaksulla, määräaikaan sidotun huoltoleasingin hankintamäärä on tippunut merkittävästi” Viitanen jatkaa.

Viesti päättäjille
Autoilun päättäjät lähettävät selvän viestin valtiovallan suuntaan. Autoilun ekologisemmaksi muuttaminen vaatii taloudellisia kannusteita. Vastuullisten ratkaisujen toteuttamista estää päättäjien mukaan kannusteiden puute. Vastanneista 46,4% koki taloudellisten kannusteiden puutteen vastuullisia päätöksiä rajaavaksi tekijäksi ja verotukselliset seikat nousivat 32,1%:n mielestä esteeksi.

Fleet Innovation Oy faktoina:
-perustettu 2007
-liikevaihto 2018 34,4 M€
-henkilöstö 15 henkilöä
-toimitusjohtaja Sakari Viitanen
-omistus: Vekka Invest oy 48%, Tenendum Oy 15,5%, Funny Park 3%, Sakari Viitanen 8%, loput osalla hen-kilöstöä
-Kauppalehden nopeimmat kasvajat listalla 27.sija
-www.fleet.fi

Lisätietoja: tj Sakari Viitanen, puh 040 821 5900. sakari.viitanen@fleet.fi