Sakari autot fleet innovation

Autoalan konsultti- ja hallinnointiyritys Fleet Innovation tutki autoilun muutosta viimeisen kahden vuoden aikana. Tarkasteltavat ajanjaksot olivat tammi-elokuu 2018 ja tammi-elokuu 2020 ja tarkasteltavina Fleet Innovationin kautta hankitut autot sekä ajanjaksojen välillä tapahtunut muutos.

Huomioitavaa on, että vuoden 2018 aikana voimassa oli vanha päästömittaustapa, jossa päästöt ja kulutustapa eivät vastanneet täysin totuutta. Vuoden 2018 lopulla voimaan tuli nykyinen WLTP-mittaus, joka johti ilmoitetun päästötason nousuun noin 30 prosentilla, mutta toisaalta vastaamaan lähemmin oikeata totuutta.

Autoilussa on tapahtunut selvä muutos

Fleet Innovationin toimitusjohtaja Sakari Viitasen mukaan yritysautoilu ja autoilu ylipäätään on ollut ja on edelleen kiihtyvässä muutoksessa. Autoilun palveluiden keskittyminen muutamien suurten toimijoiden käsiin on kuluttajan kannalta huolestuttavaa, mutta toisaalta autoilijan valinnanvara teknisen näkökulman kautta on kasvanut. Lisäksi brändien vaikutus on heikentynyt ja auto valitaankin usein käyttövoiman ja teknisen kyvykkyyden perusteella, mikä osaltaan laittaa autoalan kehitykseen lisäkierroksia ja asiakaskokemus kaikkinensa korostuu jatkossa. (Fleet Innovationin tekemä asiakastutkimus: https://fleet.fi/fleet-innovation-tutki-egoautoilu-vaihtuu-ekoautoiluun/.)

Viitasen mukaan nyt on hybridien aika, sillä suurin osa autoa vaihtavista aidosti tutkii ensiksi mahdollisuutta siirtyä edes osittain sähköiseen autoiluun. Lopulliseen päätökseen vaikuttaa yrityksen autopolitiikka, autojen kustannustaso ja varsinkin latausmahdollisuus. ”Vielä on aika vähän hybridiautoja oikeasti saatavilla, mutta määrä onneksi lisääntyy koko ajan”, Viitanen kertoo.

Fleet Innovation auttaa asiakastaan auton valinnassa proaktiivisesti neuvoen, ja myös kuluvana vuonna auton vaihtoon liittyvää neuvontaa on ollut koronasta huolimatta runsaasti. ”Autoilusta ja tekniikkaan liittyvistä ratkaisuista on selvästi tullut hieman vaikeita, eikä terminologinen kehitys sitä ainakaan helpota”, Viitanen kertoo. ”Esimerkiksi hybridi-termin myötä myydään jos jonkinlaista ”start & stop” -tyyppisestä autosta aina aitoon lataushybdiriin, mikä vaikeuttaa tilannetta autonvalitsijan näkökulmasta. Kevythybridi sanan käyttö tulisi mielestäni kieltää”, Viitanen täräyttää.

Fleet Innovationin mukaan vuonna 2018 ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana tilatuista 590:stä työsuhdeautosta 51 prosenttia oli diesel-polttoaineella käyviä, 41 prosenttia oli bensiinimoottorilla liikkuvia ja loput 8 prosenttia oli hybridejä. Vastaavat luvut kuluvan vuoden aikana tähän asti tehdyistä 820:stä autotilauksesta ovat 34 prosenttia dieseleitä, 52 prosenttia bensiini- ja loput 14 prosenttia sähkö- tai hybridimoottorilla liikkuvia. ”Varsinkin pinnan alla kuplii hybridien suuntaan, mutta toistaiseksi hybridien tarjonta ja saatavuus on rajallista”, Viitanen jatkaa.

Päästötaso hankituissa autoissa on muuttunut ekologisesti ajatellen hyvään suuntaan. Vuonna 2018 vanhan päästömittaustavan vertailukelpoiseksi WLTP-mittausluvuksi muuttamalla päästötaso hankituissa autoissa oli 143co2, kun vastaava luku kuluvana vuonna on 110co2.

Tutut merkit kysytyimpien joukossa, mutta muutoksia näkyvissä pinnan alla

Fleet Innovationin tilaston mukaan tutut merkit ovat työsuhdeautoilijan mielessä, vaikka käyttövoiman merkitys korostuukin auton valinnassa.

Esimerkin omaisesti Viitanen tuo esille, että Skoda oli molempien ajanjaksojen hankituin työsuhdeautomerkki, mutta tänä vuonna esitelty Skoda Superbin hybridimalli edustaa 58 prosenttia kaikista tilatuista Superbeista. Volvo on ollut molempien vuosien toiseksi suosituin työsuhdeauto, mutta hybridimuutos on maltillisempi, koska Volvo on ollut edelläkävijä sähköistyvässä autoilussa. Jo 2018 Volvolla oli merkittävä hybriditarjonta.

Autoja hankitaan aiempaa lyhyemmäksi ajaksi

Fleetin otoksen mukaan myös autokantamme nuorentumisen suhteen mennään hyvään suuntaan. Nykyisin 80 prosenttia autoista hankitaan pääosin osamaksulla tai joustavalla rahoitusleasingilla, ja pitoaika 61 prosentissa hankituista autoissa on kolme vuotta tai alle. Vastaava tilanne vuonna 2018 oli, että suurin osa, 56 prosenttia, hankittiin neljäksi vuodeksi.

”Pitkäaikainen huoltoleasingvuokravastuu onkin iso riski ja sitä asiakkaamme haluavat selvästi välttää. Tämä on myös varsinkin nyt korona-aikoina vahva suosituksemme,” Viitanen tiivistää.

Fleet Innovation faktoina

Fleet Innovation on noin 7000 yritysautoa hallinnoiva kasvuyritys. Liikevaihto vuodelta 2019 oli 43 miljoonaa euroa. Yritys on Kauppalehden vuoden kasvajat 2019 listalla sijalla 27.

Sakari Viitanen on ollut toimitusjohtajana vuodesta 2017. Omistus suomalaisilla sijoitusyhtiöillä ja osalla henkilökuntaa.

Lisätietoja

Sakari Viitanen, p. 040 821 5900