Pitkäaikaisten asiakassuhteiden mahdollistaminen sekä yritysautoilun, että pyöräilyn maailmassa ovat Fleetille kaiken tekemisen perusta.

Uskomme vahvaan kumppanuuden rakentamiseen, jota lähdemme tavoittelemaan jokaisen asiakkuuden myötä. Jotta matka kohti molempia osapuolia miellyttäväksi yhteistyöksi mahdollistuu, on jokaisen henkilöstömme jäsenen lunastettava lupauksemme joka päivä.

Uskomme, että avoimella, rehellisellä ja asiakaskeskeisellä palvelulla kaikilla tasoilla saadaan aikaan paljonkin. Asiakaslähtöisyyttä edelleenkään unohtamatta, sillä aito tarpeiden ymmärtäminen ratkaisee aina.

Vuonna 2019 alkanut yhteistyömme Quant Finland Oy:n kanssa on malliesimerkki siitä, mitä hyvä kumppanuussuhde voi parhaimmillaan olla.

Quant on teollisuuden kunnossapidon globaali markkinajohtaja, jonka tuottaman asiakasarvon ydin koostuu mm. asiakkaan tuotantolaitoksen suorituskyvyn parantamisesta sekä turvallisuuden kehittämisestä. Ulkoistamalla yritysautojen hallinnointia ja seurantaa Fleetille, Quant keskittyy omiin vahvuusalueisiinsa. Aivan kuten mekin Fleetillä luotamme ja uskomme liikkumisen ratkaisuja ja palveluita tuottavana yrityksenä, että kiinteistöhuoltomme voi tehdä asiansa osaava ammattilainen, ei Fleet itse.

”Lähdimme yhteistyöhän Fleet Innovationin kanssa vailla aiempaa ja vastaavaa palvelukokemusta. Alun yhteisten pelisääntöjen hahmottamisen ja meille Quantille tärkeiden asioiden yhteisymmärryksen jälkeen olemme päässeet sujuvaan yhteistyöhän. Meille Quantissa on tärkeää Fleetin joustavat leasing-ratkaisut sekä aktiivinen ote asiakkuuden hoidossa. ”

Vesa Malmsten, Quant Finland Oy hankintapäällikkö

Parhaiten palveleva kokonaisuus ratkaisee

Palvelun kehittämisen sekä parantamisen takana onkin aina kyky kuunnella asiakasta ja viedä tarvetilan mukaisia ratkaisuja käytäntöön ja uudistamalla palveluja. Yksi näistä uudistuksista oli 2021 keväällä lanseerattu työsuhdepyörä-palvelumme FleetBike.

Fleetille tärkeintä ei ole kulkuvälineiden määrä, merkki tai malli, vaan se, että yrityksellä olisi tarvetilaan parhaiten sopivat ajoneuvot ja liikkumisratkaisut. Ja mahdollisuus valita auton ja pyörän väliltäkin, silloin kun se vaan on mahdollista. Sittemmin olemme tiivistäneet yhteistyötämme liikkumisen palveluiden saralla Quantin kanssa käsittäen yritysautojen lisäksi myös kaksipyöräiset, eli FleetBiket.

”Quantille vastuullisuus ja siten sosiaalinen vastuullisuus ovat tärkeässä osassa yrityksen arvoja. Työhyvinvointiin on haluttu panostaa mahdollistamalla henkilöstölle käyttöön etuuksia, jotka ovat aidosti työntekijöiden itsensä toivomia. Työsuhdepyöräetuutta lähdettiinkin työstämään henkilöstömme toiveesta ja se otettiinkin hiljattain yrityksessämme käyttöön. Tällä hetkellä jo useat Quantin työntekijät monin eri kuntoja liikkuvuustaustoin ovat lähteneet pyöräostoksille. Voimme iloksemme todeta, että niin vapaa-ajalla kuin jopa töihin poljetaan kohta isoissa joukoin kuntoa kohottaen ja ulkoilmasta nauttien. Antaa kesän tulla vaan, me Quantilla olemme valmiina!”

Helena Ollonen, Henkilöstöasiantuntija