Vinkit sähköautolla ajoon talvella

Sähköauto talvella ajossa vaatii muutamia huomioon otettavia asioita.

Täyssähköautolla tai ladattavalla hybridiautolla ajo on pohjoisissa oloissa hieman erilaista kuin lämpimämmillä leveyksillä. Pakkasella autolla ei ajetakaan enää samoja kilometrimääriä kuin plussakelillä, joten autoilijan on hyvä varautua ajoissa. Sähköautoissa on kuitenkin polttomoottoriautoihin verrattuna yleensä vähemmän käynnistysvaikeuksia kylmällä säällä.

Puolet lyhyempi range

Oikein kireillä pakkasilla sähköautolla voi päästä vain jopa alle puolet siitä kilometrimäärästä, jolla normaalisti  huristeltaisiin lämpimämpänä vuodenaikana. Jos edessä on pitkä ajomatka, kannattaa latauspysähdyksiä suunnitella tiheämmin välein.

Sisätilojen esilämmitys säästää energiaa ajomatkaan

Sisätilojen lämmitys saattaa haukata akun varastoista ison osan kylmällä säällä. Sisätilat kannattaakin esilämmittää, kun auto on vielä piuhan päässä. Näin akun energiaa ei mene sisätilojen lämmitykseen vaan pelkkään ajoon.

Ota käyttöön ekotila, ennakoiva ajotapa ja täydet renkaat

Sähköauton kantamaa voi myös optimoida ottamalla käyttöön autonoman ekotilan. Suosi myös ennakoivaa ajotyyliä, jossa vältetään äkillisiä kiihdytyksiä ja jarrutuksia, ja voit säästää energiaa ja pidentää ajomatkaa. Myös optimaaliset rengaspaineet säästävät energian kulutusta.

Esilämmitä akku ennen lataukseen menoa

Osassa autoissa akun voi esilämmittää, ennen kuin sen lataa. Kylmää akkua ei voi ladata, vaan latauspisteellä energiaa (ja aikaa) menisi ensin akun lämmittämiseen. Akun esilataus säästääkin aikaa latauspisteellä.

Puhdista lumi autosta, latausportista ja -pistokkeesta

Ennen ajoon lähtöä auto kannattaa puhdistaa lumesta ja jäästä, mikä vähentää ajovastusta ja energian kulutusta. Toki tällöin myös näkyvyys on parempi ja ajo on turvallisempaa.

Ennen latausta tulee myös tarkistaa, ettei latausportissa tai -pistokkeessa ole lunta tai jäätä, joka haittaisi latausta.

Ennaltaehkäise latausluukun jäätyminen

Jos sää on ollut sopivasti kostea ja perään tulee pakkasia, sähköauton latausluukku voi jäätyä ja jämähtää kiinni.

Fiksua olisi varautua tilanteeseen ennalta. Luukkujen tiivisteet, kohtaavat pinnat ja joissain tapauksissa myös lukitustappi voi voidella ennen pakkasia jäätymistä ja kosteutta estävillä aineilla.

Älä jätä autoa pitkäksi aikaa kylmään kovin vajaalla akulla

Jos akussa on alle 30−40 % varausta, sitä ei kannata jättää seisomaan pitkäksi ajaksi kylmään. Riskinä on, että viimeisetkin energian rippeet kuluvat akun tai sisätilojen lämmitykseen, eikä auto enää käynnisty tai akun varaus ei riitä latausasemalle ajoon.

Muista turvallinen ajo

Kuten Autoklinikan kanssa tuotetussa webinaarissammekin saimme kuulla, sähköautoille sattuu tilastollisesti enemmän onnettomuuksia kuin polttomoottoriautoille.

Sähköauto kiihtyy nopeammin kuin polttomoottoriauto ja on painavampi, mikä saattaa aiheuttaa haasteita etenkin uudelle sähköautokuljettajalle. Myös jarrutusmatkat liukkailla keleillä saattavat olla pidempiä.

Sähköautot ovat monesti takavetoisia. Sähköautojen rekuperaatio eli jarrutusenergian talteenotto voi aiheuttaa ongelmia, jos jalan hellittää kaasulta nopeasti. Tällöin takapyörät alkavat jarruttaa voimakkaasti ja auto saattaa lähteä luisuun. Sähköauton rekuperaation tasoa voi kuitenkin monesti säätää pienemmäksi.

Huomioi varoitukset akun tyhjenemisestä ajoissa

Jos ajon aikana auto alkaa varoittaa tyhjenevästä akusta, kannattaa suunnaksi ottaa latausasema. Nimittäin jos akku pääsee tyhjenemään totaalisesti, ainoa keino päästä latausasemalle on hinaus.

Jos akku on tyhjenemässä ja latauspisteeseen on vielä matkaa, voi energiaa yrittää säästellä hidastamalla ajonopeutta ja vähentämällä sisälämmitystä.

Lue, miten Volvo XC60 selvisi talvisissa olosuhteissa koeajossamme.

Ajankohtaista