Manna & Co on suomalainen, vuonna 2021 perustettu vahvoista brändeistä muodostuva konserni, jonka tavoitteena on olla kiinnostavin, kannattavin ja vastuullisin pohjoismainen bränditalo.

Yhteistyömme on alkanut vuonna 2018, jolloin Manna & co:hon kuuluva Vallila siirsi yritysautojensa hallinnoinin Fleet Innovationille.

Vastuullisen liikkumisen politiikkaa luotaessa nousi jo hyvin alkuvaiheessa esiin, että vähäpäästöisten yritysautojen lisäksi Manna & Co haluaa tukea työntekijöidensä hyvinvointia ja päästötöntä liikkumista tarjoamalla heille mahdollisuuden työsuhdepyörään.

 

"Olemme tehneet hyvää ja tiivistä yhteistyötä useamman vuoden ajan. Alkuvuonna 2022 aloimme kilpailuttaa autojemme hallintaa ja työstämään Manna & Co:n uutta koko konsernia koskevaa vastuullisen liikkumisen politiikkaa. Saimme Fleetiltä erinomaista sparrausapua politiikan työstämisessä, sillä me emme ole mitään yritysautoilun ammattilaisia – toisin kuin Fleet."

Ajankohtaista